perjantai 19. syyskuuta 2008

Pirusta asiaa

Selvitetään Pirun nimen taustaa. Alla olevat lainaukset ovat suoraan Wikipediasta

"Piru on suomalaisessa kansanperinteessä joko paholaista palveleva tai muutoin vähäisempi paha olento eli demoni, tai itse paholainen."

Pirun käyttäytyminen
"Päinvastoin kuin paikkaan sidotut kummitukset, pirut ja demonit saattavat vaeltaa ympäriinsä etsien sopivia uhreja. Ne voivat iskeä äkkiarvaamatta ja riivata ihmisiä eli asettua ihmiseen asumaan. Riivattu ihminen saattaa käyttäytyä hullusti tai sairastua, tai hänen persoonallisuutensa voi muuttua täysin. Riivauksen voi poistaa asiansa osaava manaaja. Pirut ovat voineet myös riivata taloa eli tulla taloon asumaan ja häiritsemään talonväkeä. Tällöinkin on tarvittu manaajaa tai taikoja pirujen karkottamiseksi."

Olenkin miettinyt ja nauranut tuota Pirun käyttäytymistä. Onko minut ja perheeni riivattu? Varmaankin, mutta poiskaan en antaisi. Yllä oleva kuva on Pirun pentuajasta, jossa neiti keskellä. Ei uskoisi ;-)

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Piru opiskelee

Pirun kanssa harjoittelemassa näyttelyesiintymistä. Osallistuimme Haukiputaalla Active Dog:n järjestämään 3 päiväiseen näyttelyesiintymiskurssille. Ohjaajana toimi Pirjo Lehmustola-Franzen. Emäntä ainakin oppi paljon, koirasta ei ole ihan varmuutta. Yllä oleva kuva on otettu viimeisenä iltana. Poseerata osataan, jos ei muuta.

Jatkamme opiskelua Fiksu Pentu-kurssilla, joka alkoi maanantaina. Siitä lisää myöhemmin, sillä tällä viikolla pitäisi tehdä 'kotiläksyjä' ennen seuraavaa kertaa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Match Show

Kävimme tänään Pirun kanssa harjoitellemassa tuleviin syksyn näytelyihin match show:ssa. Paikkana oli Ouluhalli ja järjestäjänä Koiraharrastajien Klubi. Piru sai sinisen nauhan eikä päässyt jatkoon. Mielenkiintoista oli se että Piru osaa seistä mutta se liikkuminen... Tällä kertaa makkara kiinnosti niin kovasti että piti kulkea emännän perässä ja nykiä lahkeista.



Tänään jatkamme harjoittelua lisää näyttelyesiintymiskurssilla. Se taitaa olla enemmän emännälle kuin koiralle.